29. tammikuuta 2012

Viikonlopun kuvasatoa


Eilen lauantaina kävin kuvailemassa Kuopion Väinölänniemellä kaunista pakkasmaisemaa ja jäähileen peittämiä puita. Tein myös tänään pienen kuvausreissun. Alla kuvareissujen satoa, joista suurin osa lauantain reissulta ja kaksi viimestä tältä päivältä. Klikkaamalla kuvaa pääsee katsomaan kaikki hieman isompana.












Kuvat otettu kameralla: Sony Nex 5

26. tammikuuta 2012

Auringonlasku

Tänään kuvasin pienen makrokuvasarjan, jossa oli ideana auringonlasku. Seuraavaksi neljä kuvaa ja lopuksi    kerron mitä makromaisemassa todellisuudessa on.







Noniin eli kuvassa näkyvä risukko tai miksi sitä nyt kutsuis on sipulipussin verkkoa ja aurinkona toimii pieni lamppu.

Kamera: Sony Nex 5 ja objektiivi SEL30M35

24. tammikuuta 2012

Kamerareppu suositus

Lowepro Photo Sport 200 AW -kamerareppu, musta
Lowepro Photo Sport 200 AW 
Reilu viikko sitten sain postissa uuden kamerarepun mallia: Lowepro Photo Sport 200 AW. Kirjoitan nyt hieman mietteitä, miksi ostin kyseisen repun. Minulla oli jo pitemmän aikaa ollut mielessä, että pitäisi löytää sellainen reppu, joka tomii yhtäaikaa reppuna ja kamerareppuna. Reppu pitää olla sellainen että sinne voi helposti mahduttaa päiväretken tavarat. Kamera- ja tavaralokeroiden pitää olla tietenkin erillään. Sisälle pitää myös mahtua Sonyn Nex 5 kamera objektiivi kiinnitettynä, sekä pari lisäobjektiivia. Kameran pitää myös olla helposti ja nopeasti saatavilla ulos. Jalustalle pitää löytyä myös kiinnityshihnat. Myös lisätarvikkeille olisi hyvä olla tilaa. Lisäksi repun pitää toimia mukana vaikka juoksulenkillä. Sääsuoja pitää myös löytyä. Niinpä selailin yhden illan nettiä, löytääkseni hyvän repun. Vertailin eri vaihtoehtoja löytääkseni hyvän vaihtoehdon. Illan päätteeksi tulin siihen lopputulokseen, että hinta-laatu suhteeltaan en parempaa reppua tarkoitukseeni löydä.



Reppu osoittautui kaikin puolin toimivaksi, siinä on tarpeeksi tilaa tavaroille, sekä kameratarvikkeille. Mukaan mahtuu helposti vähän vaihtovaatetta ja eväitä. Kameralokeroon mahtuu myös kamera+objektiivi yhdistemän lisäksi kolme muuta Nex- objektiivia ja kalansilmälisäke. Tosin jouduin tekemään pienimmille objektiiveille omat pehmusteet, ettei ne kolhiinnu toisiinsa. Lisäksi tavaralokeroon saa lisää objektiiveja mahtumaan jos haluaa. Jalustan kiinnittäminen reppuun on on myös mahdolistettu erinomaisesti. Normaalikokoisen järjestelmäkameran kanssa kameralokeroon ei mahdu kuin yksi objektiivi rungossa kiinni olevan lisäksi. Toinen putkista voi olla jotain 200mm kokoluokkaa. Repun selkäpuolella on myös erinomainen kotelo vesileiliä varten. Yksi hauska ominaisuus on olkahihnassa olevaan klipsiin integroitu pilli. Sillä voi sitten viheltää apua, jos joutuu vaikka lumivyöryyn. Reppu soveltuukin erinomaisesti lumilautailijoille ja muille extreme-urheilijoille. Sitä varten kamerataskuun on rakennettu kiristys toiminto, jolla voi tukea kameran kotelon sisälle, niin ettei se heilu kun urheilee. Vesileilille tehtyyn taskuun voi helposti myös sujauttaa vaikka tabletin. Kameran nopea ulos kaivaminen onnistuu myös todella helposti.

Sen enempää en arvostele reppua, vaan linkitän alle Lowepron esittelysivuston ja pari hyvää youtube- videota. Niistä saa hyvän käsityksen minkälainen reppu on kyseessä.

Linkki Lowepron Photos Sport 200 AW tuotesivulle

Alla pari  youtube- käyttäjien esittelyä repusta!




Nyt noin viikon käyttökokemuksen perusteella olen ollut erittäin tyytyväinen reppuun. Reppu toimii mielestäni hyvin Sonyn Nex-järjestelmän kanssa.  Jos vain jaksaa huolehtia pehmusteet pienille putkille, niin ettei ne heilu ja kolhiinnu toisiinsa sisällä. Alla vielä kuva siitä miten Nex 5 koteloon istuu.

Kameralokeroon pakattuna Sony Nex 5+SEL30M35 ja piilossa putket SEL1628, SEL1855, SEL18200 ja VCL-ECF1

Lumihiutaleita




















-----

Päivitys 9.1.2016

Huomasin tähän vanhaan postaukseen tulevan paljon hakuja Googlesta.  Tämä oli aikanaan ensimmäinen kokeiluni kuvata lumihiutaleita. Nykyisin olen oppinut asiasta paljon lisää ja hommannut parempia välineitä, joilla niiden kuvaaminen onnistuu paremmin. Aiheesta löytyy uudempikin postaus, johon linkki alla. Sieltä löytyy enemmän kuvia lumihiutaleista ja jotain vielä lisää niiden kuvaamisestakin.

http://ensionkuva.blogspot.fi/2015/01/lumihiutaleita.html#.VpEkOBWLRaQ

-----

Tänään taivaalta sateli hiljalleen (noin 5mm) kokoisia ja hienorakenteisia hiutaleita. Lämpötila oli -15 astetta pakkasen puolella ja aurinkokin paistoi. Eli hyvä päivä lumihiutaleiden kuvaamiseen. Viime viikollakin yritin niitä kuvata, mutta silloin sataneet hiutaleet olivat kuitenkin aivan liian pieniä. Ilmakin varmaan oli silloin liian lämmin. Nyt oli kunnolla pakkasta ja valmistauduin laittamalla ensin kameran ja lasilevyn ulos jäähtymään. Kohta menin itse perään ja asettelin lasilevyn metalliputkien väliin mattotelineelle. Sitten vaan vähän aikaa oottelua että hiutaleet hiljalleen leijailevat levylle ja eikun kuvaamaan. Otin muutaman sarjan, mutta en saanut napattua yhtään oikein kaunista hiutaletta kuvaan. Hienoja hiutaleita kyllä näkyi, mutta ne olivat aina jotenkin lomittain. Kuvaamisessa käytin myös apuna kirkas ledi- lamppua antamaan valoa lasilevyn alta, sekä taustalla mustaa kangasta kontrastina.

En ole oikein tyytyväinen lopputulemaan, koska yksikään kuva ei onnistunut oikein kunnolla. Ongelmia oli ainakin kolme. Ensimmäinen oli lasilevylle jääneet roskat, joita en hoksannut pyyhkiä pois. Toiseksi valo olisi saanut olla tasaisempi ja helpommin suunnattava. Kolmanneksi pienen syväterävyyden säätäminen vapaalta kädeltä ei aina onnistu. Ensi kerralla viritänkin jalustan kuvaamisen avuksi. Valaistuskin onnistuu helpommin, kun aikanaan saan tilaamani led- makrosalaman.

Muutamaan kuvaan hiutaleet kuitenkin sattuivat niin, että niitä kroppaamalla löytyi hienoja asetelmia. Ohessa  on yksi niistä, joka on kropattu 100%. Korostin myös hieman kontrastia, sekä poistin roskat ja muutin sen mustavalkoiseksi. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin pitää tulosta ihan hyvänä, koska kuvasin ensimmäistä kertaa hiutaleita. Ensi kerralla tiedänkin sitten paljon paremmin miten toimia. Olkoon tästä myös jotain apua muillekkin asiasta kiinnostuneille ja neuvoja saa myös kysyä / antaa.

Alapuollela vielä lopuksi yksi kuva kroppaamattomana, josta näkee minkä kokoisina hiutaleet kennolle piirtyvät.





















Kamera: Sony Nex 5 / Objektiivi: SEL30mm Macro. Kummassakin kuvassa on käytetty aukkoa f5.6



18. tammikuuta 2012

Lumikiteitä taustakuvaksi

Tätä kuvaa saa käyttää työpöydän taustakuvana.

Kokeilin tänään ottaa kuvia lumihiutaleista. Hiutaleen rakenne ja koko oli kuintekin niin pieni, että en saanut sellaista kuvaa otettua mitä olisin halunnut. Tässä kuitenkin työpöydän taustakuvaksi mainiosti sopiva kuva, joka on otettu lumihangen kiderakenteesta.

Kamera Sony Nex 5 / SEL30mm Macro

10. tammikuuta 2012

Mitä kuva esittää?

Klikkaa kuva suuremmaksi ja arvaa mitä se esittää? vastaus kuvan alapuolella.


Vedä hiirellä yli nähdäksesi vastauksen alla.

>Kattilan pohjaan palanutta riisipuuroa, jonka väliin on takertunut vesipisaroita.<

Kuvassa olevia pisaroita ei paljaalla silmällä erota, joten se oli todella mielenkiintoista huomata ne kuvanoton jälkeen. On hämmästyttävää kuinka outoja maailmoja makrokuvauksen avulla voikaan löytää. Kuvassa olevat vesipisarat näyttävät jopa iljettävällä tavalla kurkistelevilta lukemattomilta pieniltä silmiltä. Toisaalta kuva muistuttaa myös korallia. Mitä kuva sinusta muistuttaa / esittää?

Kamera: Sony Nex 5 / SEL30 Macro

9. tammikuuta 2012

Makromaailmaa



Kuvasin viime syksynä kuvapäiväkirjaa makromaailman mielenkiintoisista muodoista. Tässä kuvista parhaimmat diaesityksen muodossa.

Kamera: Sony Nex 5 Objektiivi: SEL30mm Macro

6. tammikuuta 2012

Kuva haloilmiöstä

Vuoden ensimmäinen päivä valkeni komean haloilmiön esiintyessä Varpaisjärvellä. En muista nähneeni hienompaa haloa elämäni aikana ja aiemmin en ole kuvannutkaan ilmiötä. Tässä yksi parhaita otoksiani siitä.

Kamera Sony Nex 5 ja 16 mm objektiivi